Uni, unohdus vei sen, mitä puhuin siinä Soilen kanssa. Keskustelun jälkeen hän antoi minulle korttipakan, minä hänelle muutaman palan suklaata. Joki tai virta, kaunis, pieni kivisilta. Vene kuskeineen odotti häntä. Moottorivene irtautui laiturista. Huusin: Ota yhteyttä tarvittaessa, autan aina sinua!

 Korttipakan kortit, niissä ei ollutkaan pirunkuvia, niissä oli tulppaaneita. 2010 lähetin hänelle niitä 51 kappaletta. 

 Join yökahvit. Koti oli vain asunto, kuin vieras, lumeton ja paljas maisema. 

 Aamulla koti oli taas kotini. Aamukahvia juodessani mieleeni tulivat Pasi Kaunisto, Taiska, Kaarina Suonio, Ahti Kuoppala, Anne Sällylä. . Monet, monet tavalliset ihmiset, joista tein haastattelun. Tavallista ihmistä, päivää, ei ole. 

 Ennen muuttoani Tampereelle takaisin, poltin lehtikasan, monta muovikassillista lehtiä. Niissä oli tekemiäni juttuja. 

 Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, komerossani on kolme muovikassillista julkaistua tekstiäni. Omia juttuja, ei haastatteluja. Tiedän: Se on narsismin merkki, kun kerää julkaistuja juttujaan!  Näin sanoo hän, jolta ei ole koskaan julkaistu mitään. Niin juu.. Juuri julkaistussa kolumnissani Pitkospuut, on paljon lyöntivirheitä. Oi säälikää!