Itsekkään hyvä on paha?

 Klo 5.25 täytin 62 vuotta. Mika Waltarin mukaan synnymme itseämme varten. Sinuhen suulla hän toteaa, että halusi olla enemmän kuin ihminen. Tässä hän tulee lähelle Schopenhauerin Pessimistin filosofiaa. Nuorena filosofi toivoi ovikkellonsa soivan. Vanhana hän pelkäsi sitä. 

 Sukupuolten ja - polvien välinen sota. Minuuksien kitka. Kulttuuri-ihmisen kiemurtelu, kun hän yrittää kanavoidaan karkeiden vaistojensa yllykkeitä tavalla, jota yhteisö ei tuomitse. 

 Silmäklinikka. Petsamon varikset ja harakat. Vaimon ensimmäinen mies tervehdys ja se siitä. Minulla on hyvin vähän sanottavaa enää kenellekään. Kosmista sumua, surua en pysty väistämään, mutta ihmiseten, ihmissuhteiden aiheuttamalle surulle olen lähes immuuni. 

 62 vuotta sitten. Perheen neljäs lapsi. Kuusi henkilöä pienessä pesäkolossa. 

 Itsehypnoosien huttua ei läpäise juuri mikään. Ei järki, ei tunneäly. Ottajat ottavat. Sopeudu tai lyö päätäsi kiviseinään. 

 Jos löytyy planeetta, jossa on samanlainen kulttuuri kuin oli vaikkapa Pohjois-Afrikan intiaaneille tuhat vuotta sitten. Lähetystö rakettiin. Papit ja palkkasoturit... Uuden maailman roskaamisen alkusoitto. 

 Tähdet tietävät kohtalomme.. Vai geeninauhassako on kaikki? 

 Montako hetkeä asun vielä hahmossani?