Mutta maailma hukkuu pakkaan, me vain luemme lehtiä, lauloi Badding kauan sitten. Me todella voimme, jos emme ajattele, hukkua mediapaskaan. Tiedonvälitys on liian usein väritystä. Tökeröä, manipuloivaa, rönsyilevää mutua. Esim. neroksi haukutusta, ylistetystä Jouko Turkasta oli, on netissä, Iltalehden ihmishyänteisen tekemä täysin luokaton juttu. Tiivistää ei osata, paitsi oma tyhmyys. Pirkko Saisio totesi aikoinaan, että naiskirjailijaa ei suosita, leimata neropolttomerkillä koskaan. No, Turkan kirjalliset tuotteet ovat varsin kaukana neroudesta. 

 Sanoma pistää väkeä, muun muassa, kilometritehtaalle. Tällä aivopesukoneella on myös television neloskanava ämyrinään. Printin palstasatiaisia, miesmäiset naiset etupäässä, hyppivät kuin kukot silmille, jos jossain hieman moititaan vaikkapa jonkun (epä)kirjailijan tyhmänpuoleista, tyhjänpäiväistä heittoa, torsoa, irrallista, perustelematonta, takaisin telsussa, että aatteellinen kirjallisuus on ongelmajätettä. Aatteellisuus on, mainitakseni kaksi plussaa, pelastanut laulujoutsenen, kehittänyt Punaisen Ristin. 

 Niin, täällähän saa oman sotahuutonsa huutaa jokainen. Eri asia on, kuka huutonsa maksaa? Ja sen lauluja enimmäkseen lauletaan, mistä jauhorahat tippuvat tilille. Eli missä on se puolueeton, vapaa lehdistö?