Surkuhupaisaa on ihmiselämä. Kutsumme itse, useimmiten, vatsahapot ja ukkospilvet päiviimme.  Tina lainasi Thoreaun Elämää metsässä -teoksen. Hän seurasi verikoirana, kateus polttoaineena, kirjallisia jälkiäni hellittämättä.  Hän uskoi, että olin käyttänyt artikkeliini Metsien filosofiaa, Thoreaun tekstiä.. 

 Merin toisen tyttären, Mairen eli Dorkan tapasin,  seuraavana viikonloppuna ravintola Hyrrässä. Meri piirsi hieman hahmotellaan minulle kuvan  Dorkasta ja hänen avomiehestään Joosuasta. - Dorka vihaa mua siksi, että sain tarpeekseni aikatyttönaisesta. Hän piti kotiamme hotellin, minua alaisenaan,  Joosua on ainoa lapsi, vähän, tai paljonkin, ämmämäinen. Luulen, että molemmat ovat sateenkaarilaisia.

 Niin, Meri muutti Masan luokse vuodeksi. Syy hänen mukaansa, antaa opetus Dorka-tyttärelle. En silloin ajatellut asiaa sen kummemmin.  Masa tappois itsensä Merin lähdettyä, ettei vaimoni, tuleva, kertonut mitään tunnepuolesta. Hän vain muutti miehen luokse. Hylkäsi vuoden jälkeen kuin likaisen lapsen. Mitä tuo(kin) kertoi hänestä ihmisenä? Rikkinäinen, epävakaa, narsistinen..? No, kysymysten aika oli edessä. Nyt elin onnen aikaa, jota uskoin Merinkin elävän.