1. Asiakas osti Waltaria satasella. Kohtelias mies. Kirjaihmiset, sukupuuttoon kuoleva laji? Kysyi lomasta. Niemi pusersi hymyntapaisen. Heinäkuussa. Pidän kioskin suljettuna.

 2. Asiakas. Elämän merkitsemä nainen.  Pyysi viinarahaa: Mulla on värilähetys, mutta persettä saat koko rahalla. Niemi tiesi olevansa lepsu, mutta antoi setelin. Lainaksi muka. 

 Hän oli raatanut muovikassitehtaalla perse ruvella vuosikymmeniä. Säästöillä toteutti haaveensa, osti antikvariaatin. Sitten vaimo menehtyi. Syöpä. Vain yhä huonommin menestyvä kirjabisnes. Vähän aikaa Sari. Epävakaa, valeita jauhava naikkonen. Petti, petti ja jätti. Muutti Pohjois-Karjalaan Osmo-Landen panopuuksi. Niemi oli helpottunut. Vaskitsa toimi sinisellä namullakin pätkittäin. Eikä seksi muutenkaan enää innostanut.

 Sulkemisaika. Nettoa yhdeksäntoista euroa. Kotona. Yleisurheilua sontaluukusta. Ei kiinnostanut. Samaa tavaraa, nimet ja naamat vain vaihtuivat. Elämänmaku oli kadonnut. Edesmennyttä vaimoa oli ikävä. Muuten Niemi tunsi olevansa turha. Kuollut. Hautaamaton ruumis. 

 Loma oli edessä. Matkustaisi? Miksi ja mihin? Mies sytytti tupakan. Nopeat vuodet. Ne olivat kaivossa. Hän otti komerosta pyykkinarun. Teki kömpelön hirttosilmukan, sitoi pään kattokoukkuun. Pujotti silmukan kaulaansa. Onko tämäkään oma valintani, hän pohti, potkaista terveenä tyhjää. Mutta maailma, uninäytelmä. Hän oli väärässä ajassa. Pikavoittoja, pikaruokaa, pikasuhteita.  Minä minä minä. 

 Kuukauden kuluttua haju sai naapurit toimimaan.