Eino Leino, kuten kaiketi jokainen, melkein jokainen, käväisi synkässä kuusikossa. No jaa, onko kuusi synkkä, pidän havupuista, jotka ovat sydäntalvenkin suojanamme. Leino kirjoitti tarinan Ahven ja kultakalat. Psykologinen kuvaus nuoren kehityksestä aikuisuuteen, jolloin "hän menettää ihanan ihmisyytensä". 

 Niin. Kolmeenkymppiin idealisti, sitten hyväksyminen, sopeutuminen. Elämä itsen kautta jälkeläisiin. Vanhuus. Pohdinta ehkä valinnoista. Väärä vai oikea valinta? Sitä ei saa koskaan tietää. Joskus väärä on se oikea. 

 Vaihtoehtoihmisiä on paljonkin. Kaikki eivät ala uraohjuksiksi, materian kerääjäksi. Jokainen ei muutu esineeksi. Ja kukaan ei ole kiveä. 

 Atomit, avaruusenergia on meissä liikkumassa alati. Muutos on, aika ei pysähdy. Nalle Puh ja Tao. Viehättävä kirja, kuten Leinon suomentamat Tagoren runotkin. Kenraali ja kerjäläinen, Kain ja Abel.. Ja monet muut roolitukset ovat meissä. Kukaan ei ole sama kuin kymmenen vuotta aiemmin. Haastan Sinut seikkailumatkalla.. Etsi oikea minuutesi. Löytöretki ilman fyysistä matkaa.