Sairaus, vanhuus, kuolema. Odotettavissa pilvistä.. Rakastan pilviä. En halua kipua, elämänhaluni on sitkoa. 

 Ruotsalaiskirjailija Sven Delblanc kuvasi Päätössanoissa sairauttaan. Selkäkivulle ystävät pilailivat. Sairaus olikin syöpä. Ihmiset Svenin ympäriltä kaikkosivat, hän oli kuin ruton leimaama. 

 Erilaisuus. Rikkaus? Sitä parhaimmillaan. Erilaista voi kohdat myös kiusaaminen. Eristetään muusta laumasta. Joskus vain lemmikki, jota saa koskettaa, jolle voi puhua, jolta saa vastavuoroisuutta. Ja moni on yksin. 

 

 Toiset haluavat erakoitua. Parasta ehkä olisi se, että on omaa tilaa, aikaa, ja sopivasti sosiaalisuutta. Mm Twitter on lämmin nuotiopiiri. Face of. Elävä kaipaa elävää. 

 

 Meikällä on verenpainetauti, sydämen raskas t-aalto. Muori elänyt 46 vuotta pumppuvikaisena. 

 

 Onko pitkä elämä tavoittelemisen arvoinen? 

 Omakohtaiset kokemukset terveyspalveluista enimmäkseen myönteisiä. On kyllä jokunen lääkäri, tippaiitojen, jotka pitävät potilaita alaisinaan. 

 

 Liikunta paljon. Olen toista tai jopa kolmatta kertaa kävelemässä palloa ympäri. 

 

 Tupakka. Olisi aika objektiivisesti pohtia, onko savuttelu tuonut mitään myönteistä meille. Hm. Haittavero. Tupakkatauot. Rööki on tyyristä. Jonkinlaista puritaanisuutta on kiehumassa usean puuropadassa. 

 

 Käännän usein asian toisinpäin. Mitä Neuvostoliitto antoi, otti? Typerää kuitata kirouksella. N-liitto kaatuminen näytti, kuinka joustavia olemme. Totuutemmekin on joustava. Itänaapuri oli laboratorio, yhteiskunnallinen koe. Aika on analyysin. 

 

 Olen 61. Aika on ajallaan.